Laiva lähdössä Lappeenrannan satamasta

Pien-Saimaan kunnostaminen – onnistumiset ja tie kohti luonnontilaista vesistöä

Pien-Saimaan kunnostus on noussut valtakunnallisesti merkittäväksi esimerkiksi siitä, miten pitkäjänteisellä, laaja-alaisella ja osallistavalla työllä voidaan kääntää heikentynyt vesistön tila parempaan suuntaan.

Historia ja työn aloitus

Pien-Saimaan vedenlaatu heikkeni 1990-2000 luvuilla voimakkaasti rehevöitymisen seurauksena. Toistuvat sinileväkukinnot ja näkösyvyyden heikkeneminen johtivat poikkeukselliseen tilanteeseen talvella 2008-2009, jolloin sinilevää esiintyi jopa jäiden alla. Tämä toimi käännekohtana kunnostuksessa ja Lappeenrannan kaupunki yhdessä Elinkeino-, Liikenne-, ja Ympäristökeskuksen kanssa käynnisti laajamittaiset selvitykset ja ripeät kunnostustoimet.

Yhteistyön merkitys

Huoli Pien-Saimaan kunnosta oli laaja-alaista ja alueellinen tahtotila oli yhteinen. Yhden tahon toimin kunnostus ei olisi koskaan onnistunut. Kunnostustyössä Lappeenrannan kaupunki on toiminut koordinoivana tahona yhdessä alueen muiden kuntien, viranomaisten, tutkimusorganisaatioiden, yhdistysten sekä paikallisten toimijoiden kanssa. Keskeisiä sidosryhmiä ovat olleet muun muassa maanomistajat, osakaskunnat, viljelijät, asukkaat ja mökkeilijät. Yhteistyö ei ole rajoittunut tilaisuuksiin kuulemiseen, vaan toimijat on kytketty mukaan suunnitteluun, pilotointeihin ja konkreettiseen toteutukseen.

Ilman tukea ei oltaisi tässä

Kunnostamiseen on investoitu viimeisen kahden vuosikymmenen aikana yli 10 miljoonaa euroa. Merkittävin rahoittaja on ollut Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö, mikä on ehkä suurin yksityinen vesistökunnostusta rahoittanut taho Suomessa. Säätiö on nähnyt Pien-Saimaan sekä vahvan yhteistyön merkityksen ja tukenut käytännön toimien rahoittamisessa. Rahoitusta suunnitteluun on saatu aluekehitysrahoituksen ja maaseuturahoituksen kautta.

Laaja-alainen kosteikko- ja kunnostustyö

Yksi keskeisimmistä toimenpidekokonaisuuksista on ollut laajamittainen kosteikkorakentaminen. Pien-Saimaan valuma-alueelle on toteutettu noin 100 kosteikkoa, jotka pidättävät kiintoainetta ja ravinteita, tasaavat virtaamia sekä tukevat luonnon monimuotoisuutta. Osa kosteikoista on toiminut samalla käytännön pilotointialustoina, joissa on kehitetty ja testattu erilaisia rakenteellisia ja toiminnallisia ratkaisuja kuormituksen hallintaan. Kaupunki on toiminut kunnostuksen alusta lähtien hulevesikosteikkojen kehittämisessä ja toteuttamisessa, mikä on vahvistanut kaupunkiympäristön roolia osana vesistökunnostusta.

Sisäisen kuormituksen hallinnassa on hyödynnetty useita toisiaan täydentäviä menetelmiä. Näihin lukeutuvat hoitokalastus, jolla pyritään poistamaan ravinteita sitovaa kalabiomassaa sekä toimenpiteet, joilla parannetaan veden vaihtuvuutta. Kivisalmen pumppaamo on keskeinen esimerkki tällaisesta ratkaisusta, ja sen käyttöönotolla on saavutettu nopeasti havaittavia vaikutuksia veden laadussa paikallisesti.

Pilotointi on ollut osana Pien-Saimaan kunnostusstrategiaa. Eri toimenpiteitä on testattu käytännössä ja alueelle on kertynyt käytännön kokemukseen perustuvaa tietoa, jota voidaan hyödyntää myös muissa vesistökunnostuskohteissa.

Onnistumisen avaimet

Yksi keskeisimmistä onnistumistekijöistä on ollut avoin, jatkuva ja läpinäkyvä viestintä. Viestinnässä on tuotu esiin niin tulokset, tavoitteet kuin epävarmuustekijätkin, mikä on lisännyt toiminnan uskottavuutta. Samalla osallistumisen kynnystä on madallettu huomioimalla maanomistajien ja paikallisten toimijoiden tarpeet sekä tarjoamalla konkreettisia mahdollisuuksia osallistua toteutukseen.

Pien-Saimaan kunnostus jatkuu edelleen. Työtä tehdään sekä ulkoisen että sisäisen kuormituksen vähentämiseksi ja jo toteutettuja toimenpiteitä kehitetään. Kunnostus on vuosien aikana kasvanut yksittäisistä toimenpiteistä laajaksi alueelliseksi yhteistyöksi.

Pien-Saimaa toimii esimerkkinä siitä, miten vesistön tilaa voidaan parantaa yhdistämällä tutkimustieto, käytännön kunnostustoimet, sekä vahva paikallinen yhteistyö. Se on samalla osoitus siitä, että pitkäjänteinen ja yhdessä tehty työ voi tuottaa merkittäviä tuloksia myös haastavissa vesistöissä. Erityinen kiitos on annettava maanomistajille, jotka ovat olleet halukkaita kosteikkorakentamiseen ja tarjonneet maa-alueitaan ja apuaan kunnostuskohteisiin

Pien-Saimaan kunnostamisen onnistumiset on nähty myös Euroopassa. Pien-Saimaa oli merkittävässä roolissa kaupungin Green Leaf voitossa vuonna 2021. Kunnostustyötä on tultu katsomaan useista Euroopan jäsenvaltioista. Vuonna 2026 toimintaa esitellään ilmastoratkaisuja koskevassa näyttelyssä Frankfurtissa 20.6.-17.2.
Too Hot! Scorching cities, new ideas | DAM Online

Ota yhteyttä

Kerro meille, jos sinulla on havaintoja tai kysymyksiä Pien-Saimaasta, veden laadusta tai ilmiöistä. Myös sivustoa koskeva palaute on tervetullutta. Ota rohkeasti yhteyttä vieressä olevan lomakkeen avulla. Kun täytät yhteystiedot, voimme palata asiaan.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.